Poden perjantai-illan kriisiä, koska olen perinneihmisiä. Perinteisiin on jo kuukausia kuulunut, että perjantai-illat vietetään kavereiden kanssa viihteellä. Nyt on ontto olo, kun ei tarvitse pähkäillä illan asuvalintaa, kampausta tai kyytejä. Viime viikolla perinteitä tuli vaalittua torstaina(penkkarit), perjantaina(muutenvaan) ja sunnuntaina(Matin jälkeen yhdelle.. ja toiselle.. ja..), joten ehkä ihan terveellistä olla välillä kotosalla.

Tänään voisi pakollisten sarjojen lisäksi katsella jo muutaman päivän venyneen Geishan muistelmat-leffan. Aihe on eksoottinen, siitä ei ole kovin montaa suurta elokuvaa tehty. Toinen vaihtoehto olisi Amélie, jonka olen nähnyt vähintään 20 kertaa. Ihania yksityiskohtia riittää aina uusiin katselukertoihin. Ihastuin ensin Améliehen, sitten sen ohjaajaan, Jean-Pierre Jeunetiin, jonka aikaisemmat Delicatessen ja The City of Lost Children olivat melkein yhtä valloittavia kuin Amélie. Jos pitää ranskalaisista taidepläjäyksistä, nämä on ehdottomasti nähtävä.