Eilen aamulla kohtuuttoman aikaisin kello 8:10 vääntäydyimme äitini ja siskoni kanssa Foordiimme ja hurautimme Rovaniemelle. Tarkoituksena oli shoppailla vaatteita ja muuta tarpeellista ylppärijuhliini. Aurinko paisteli iloisesti ja matkan varrella epätavallisen monta päätöntä poroa jolkotteli ajotielle. Vaikka äitini ei mikään loistokuski olekaan, hän väisteli sarvipäät kunnialla.

Satuimme siskoni kanssa ensimmäiseksi kauppaan, jossa oli poikkeuksellisesti poistomynnissä paljon merkkivaatteita. Meno oli kuin villissä lännessä, kun naiset raastoivat pukineita toistensa käsistä, tönivät, kiilasivat ja juoksentelivat seuraaville hyllyille. Ei siis mikään tavallinen aamu maanantaiksi. Astuimme urheasti siskoni kanssa sekaan ja koitimme pysytellä hengissä. Kaupan nurkassa silmääni sattui jotain tumman violettia. Sinne siis ja vauhdilla.

Whump! Päässäni jysähti ja henkeni salpautui, kun pääsin hypistelemään unelmieni ylppärimekkoa. Tajusin yhtäkkiä, että tätä samaista vaatetta olin kerran ihaillut erään naistenlehden mainoksesta kieli pitkällä. Mekon alukangas oli upeasti tummana hohtavaa violettia ja sen päällä ohut pitsimäinen kerros kultaisia kukkia. Sen oikea hinta oli 169 euroa, mutta nyt vain 40. Katsoin vaivihkaa olkani ylitse, oliko kukaan huomannut aarrettani ja livahdin sovittamaan.

Taiteilin luomuksen päälleni pimeässä peilittömässä nurkassa, joka oli eristetty muusta tilasta kangasseinillä. Jotkut saattavat kutsua sitä sovituskopiksi. Ainoa peili oli kopin ulkopuolella, jonne oli ehtinyt kertyä jo aikamoinen jono sovittajia. Pyörähtelin peilin edessä muutaman kerran ja sain kuulla pari kohteliasta sanaakin ensimmäisenä jonossa olevalta keski-ikäiseltä naiselta.

Seurasi pieni ongelma, koska maksumiehen ja makutuomarin virkaa toimittava äitini oli toisessa kaupassa hieman kauempana. Hänen tapanaan on hypistellä kaupan jokainen vaate vähintään kertaalleen, ennen kuin voi siirtyä seuraavaan putiikkiin. Siksi yleensä shoppailen mieluummin siskoni kanssa. Halusin myös katsastaa läpi muut kaupat ennen puvun ostamista, joten halusin mekon varaukseen. Yrmeä elämäänsä tympääntynyt kassaneiti ei aluksi millään suostunut varaamaan alemekkoa, mutta puhelinmyyjän ammattitaidollani onnistuin kääntämään hänen päänsä.

Kun äiti oli löytynyt ja mekko turvallisesti kassissa, suuntasimme kenkäkauppaan. Satun omistamaan isot ja lättänät jalat, joten en elätellyt suuriakaan toiveita kenkien suhteen. Siskon kokeillessa tennareita katselin ympärilleni ja Whump! Sama jysäys ja salpautuminen toistui kuten aikaisemminkin. Iskin jalkaani keveät mustat remmikengät, joita en olisi halunnut ottaa jalastani enää ikinä. Parasta alkaa uskoa rakkauteen ensi silmäyksellä.

Kotimatkan nukuin onnellisena ostoskassien kanssa takapenkillä. Kotikylässämme vallitsi kummallinen sääilmiö: aurinko paistoi kirkkaasti ja lunta pyrytti vaakasuoraan. Home sweet home!