Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin mennyt salaa lukioon. Koko kaksi ja puoli vuotta olisin aina livahtanut huomaamattomasti koululle naamioituneena milloin miksikin. Kukaan ei olisi varmasti kiinnittänyt huomiota kävelevään sanomalehteen tai pyöräilevään vaatemyttyyn. Vieläkin parempi olisi ollut maanalainen salakäytävä tai Harry Potterin näkymättömyysviitta. Taikaluudan olisin myös tingannut samaan hintaan.

Tämänpäiväinen ahdistusvuodatus johtuu tulevista lakkiasjuhlista. Mieluiten pitäisin ihan pienet kahvitukset lähimmille sukulaisille ja työkavereille. Tänään mummoni veljen tyttären aviomies oli kuitenkin tullut juttelemaan äidilleni tulevista juhlista ja oletti automaattisesti olevansa kutsuttujen listalla. En edes muista mummon veljen, hänen tyttärensä, saati tyttären miehen nimiä! Mummoni suku on laaja ja juhlii mielellään kaikenlaisia kissanristiäisiä pisimmän kaavan mukaan, joten olisi parasta varata pari kakkua lisää.

Sukujuhlissa on mukava käydä, koska sieltä pääsee aina pois kun alkaa tarpeeksi ahdistaa. Mihin sitten karata, kun pippalot valtaavat oman kodin? Yleensä sohvalle istuminen on kohtalokasta, koska se on kuin hiirenloukku uteliaille tätösille. Kun ahterinsa sitten vahingossa parkkeeraa sohvalle liian pitkäksi aikaa, on vain paras tyytyä kohtaloonsa nurisematta. Kysymystulva on loputon, eikä sitä myöskään paranna se, että vastauksia ei ole. Mihinkäs kouluun sinä sitten seuraavaksi ja mitäs se sellainen tradenomi tekee ja miksi juuri liiketaloutta ja hui kauhea miksi niin kauas kotoa???

Totuushan on, että minulla ei ole vielä kunnollista vainuakaan, mitä haluan tulevaisuudellani tehdä. Kunhan arvoin vartti ennen hakuajan umpeutumista sopivalta kalskahtavia kouluja. Siihen tyssäisi keskustelu ja olisi oivallinen tilaisuus ahtaa suu niin täyteen kakkua, että sitä joutuisi pureskelemaan keskittyneesti vähintään seuraavat puoli tuntia. Oma mussuttaminen ei kuitenkaan vaienna tätösten pohdintaa maailmanmenosta, nykymuodista tai Ritkestä, vaikka kuinka yrittäisi.

Taidan karata ulkomaille.