Olen pienen elämäni aikana muuttanut yhteensä kuusi kertaa. Muuttaminen on kivaa, koska silloin saa kaivaa kaappien pohjilta unohtuneita ja kadoksissa olleita vaatteita, kirjeitä, lamppuja ja valokuvia. Pakkaaminen sujuu muutamassa päivässä, mutta tavaroiden purkamiseen voi mennä vuosiakin. Muuttamisessa kuitenkin kaikkein parasta ja kauheinta ovat uudet naapurit.

Pienempänä naapurien lapsista tuli automaattisesti lähimpiä leikkikavereita. Naapuriin saattoi mennä turvallisin mielin yökylään, kun koti oli muutaman metrin päässä. En ehkä ollut mikään miellyttävin naapurintenava, koska lapsena en paljoa ajatellut kenen nurmikkoja tallailin. Kurottelin salaa aidan alitse naapurinrouvan ruohosipuleita ja mutustelin niitä aina ku mieleni teki. Sama koitui kohtaloksi myös mansikoille ja mustaviinimarjoille. Naapureiden vakoileminen kuului myös lempiharrastuksiini. Onneksi kasvoin isoksi ja tajusin lopettaa moiset touhut.

Kerran muutimme paritaloon, jossa naapurissa asui hieman alkoholiin menevä pariskunta. Poliisiautolle annettiin melkein jo oma parkkipaikka pihastamme ja ambulanssikin vieraili muutaman kerran. Pihassa oli aina meneillään jotain kiinnostavaa, kun sattui katsomaan ikkunasta. Parin kerran jälkeen en enää edes jaksanut nostella kulmiani, kun koiraa ulkoiluttaessa naapuri kömpi horjahdellen ojanpohjalta tai pusikosta.

Samassa pihapiirissä asui myös mies, jolle auto oli tärkämpää kuin mikään muu. Kesäisin mies vahasi ja kiillotteli autoaan monta tuntia päivässä useita kertoja viikossa. Roskapussia retuuttaessa melkein häikäisi kävellä hohtavan menopelin vierestä. Mies oli autostaan myös mustasukkaisempi kuin vaimostaan. Lapset eivät saaneet leikkiä liian lähellä rakasta ajokkia, eikä sitä saanut myöskään ajaa kukaan muu kuin hän itse. Ei etenkään vaimo.

Sain innoituksen tähän aiheeseen juuri hetki sitten, kun tapasin rappukäytävässä nykyisen naapurimme. Vanhahko, mutta sitäkin eloisampi taiteilijamies on tullut tutuksi omituisista tempauksistaan ja hullunkurisesta huumorintajustaan. Tänään hän seisoi rappujen alimmalla tasanteella valkoiset hiukset hapsottaen ja hullunkiilto silmissä, kun astuin ulko-ovesta sisään. Hän otti vauhtia, notkisti polviaan, ponnisti ja kajautti: "Ota koppi!"